Kyllä ne joululahjat vähitellen tästä! Olen niitä ahkerasti tehtaillutkin. Tänään ystäväni luona oli kunnon ompeluseurafiiliksissä kummitytön ponchonteelmes mukana. Huomiselle Tampereen-reissulle olen taas varannut hyvin yksinkertaista neulottavaa!
Samin yli 90-vuotiaan isotädin salomoninsolmuhuivi valmistui muutama ilta sitten:
Solmuissa on vielä harjoittelemista, sillä kuten näkyy, huiveistani tulee vielä "verkkomaisia" eikä "kukkamaisia". Syynä liian iso koukku? Liian kireä käsiala? Kovasti teen työtä oppiakseni oikean tekniikan...
Olen palellut mahdottomasti sen jälkeen kun säät lauhtuivat - ilmeisesti minuun pätee sama kuin kissoihin, joiden varpaita sanonnan mukaan suojalla (=kostealla) palelee. Halusin jotakin pehmoista jonka suojiin käpertyä, ja rupesin neulomaan itselleni ponchoa - ei siis mitään virkattua verkkoponchoa, joita olen tähän asti tehnyt.
Ohje löytyi vuoden vanhasta Novitasta. Kerroinkin lankaongelmistani jo edellisen postauksen yhteydessä... Onneksi Aino-lanka riitti, ja muuten lankakaupassa käydessäni ostin vielä kerän lisää.
Koska olen pieni, aloin neuloa tätä kahden kappaleen ponchoa lapsen mitoilla, pikkuinen kun olen. Silmukkamäärän otin Novita-lehdestä (muistaakseni viimetalvisesta), mutta palmikoita en ruvennut opettelemaan kun en ole ikinä niitä tehnyt ja halusin tämän vaatekappaleen äkkiä valmiiksi. Siksi neuloin helmineuletta, olen siihen yhtä ihastunut kuin tähän omenanvihreään väriinkin! :)
Muuten tuli hyvä, mutta hiukan pidemmältä olisi pitänyt jaksaa tehdä kun lankaakin olisi lopulta ollut - nyt poncho tulee turhan ylös kurkkuun ja toisaalta käsivarret jäävät paljaaksi. Lämmittää kuitenkin ja olen käyttänyt sitä innossani. Rintapieleen virkkasin kukan, jotta tietäisin käyttää ponchoa aina oikein päin eikä se venyisi heti epämuodostuneeksi.
Olen palellut mahdottomasti sen jälkeen kun säät lauhtuivat - ilmeisesti minuun pätee sama kuin kissoihin, joiden varpaita sanonnan mukaan suojalla (=kostealla) palelee. Halusin jotakin pehmoista jonka suojiin käpertyä, ja rupesin neulomaan itselleni ponchoa - ei siis mitään virkattua verkkoponchoa, joita olen tähän asti tehnyt.
Ohje löytyi vuoden vanhasta Novitasta. Kerroinkin lankaongelmistani jo edellisen postauksen yhteydessä... Onneksi Aino-lanka riitti, ja muuten lankakaupassa käydessäni ostin vielä kerän lisää.
Koska olen pieni, aloin neuloa tätä kahden kappaleen ponchoa lapsen mitoilla, pikkuinen kun olen. Silmukkamäärän otin Novita-lehdestä (muistaakseni viimetalvisesta), mutta palmikoita en ruvennut opettelemaan kun en ole ikinä niitä tehnyt ja halusin tämän vaatekappaleen äkkiä valmiiksi. Siksi neuloin helmineuletta, olen siihen yhtä ihastunut kuin tähän omenanvihreään väriinkin! :)
Muuten tuli hyvä, mutta hiukan pidemmältä olisi pitänyt jaksaa tehdä kun lankaakin olisi lopulta ollut - nyt poncho tulee turhan ylös kurkkuun ja toisaalta käsivarret jäävät paljaaksi. Lämmittää kuitenkin ja olen käyttänyt sitä innossani. Rintapieleen virkkasin kukan, jotta tietäisin käyttää ponchoa aina oikein päin eikä se venyisi heti epämuodostuneeksi.
