En tiedä, jaksanko viedä läpi suurisuuntaisen suunnitelmani itsetehdyistä joululahjoista, mutta ainakin alku on toiveikas.

Se pinkinkirjava jenka-ponchohan valmistui jo viime viikonloppuna. Nyt olen tekemässä toista ponchoa Novitan pinkistä Teddystä:

PA060019.jpg

Aioin ensin tehdä ponchon alaosan tavallisilla ketjusilmukoilla. Teddy on kuitenkin sen verran pörröistä, että päädyin kokeilemaan salomonia, ja se sopiikin mainiosti tähän lankaan. Sitä vain mietin, teenkö liian pientä ja sievää silmukkaa, tuleeko ponchosta liian umpinainen... Täytyy harkita puranko vielä koko systeemin.

Aikaa miettimiseen on jonkin verran, sillä Teddy-lanka loppui kesken - kahdesta kerästä ei näköjään tulekaan yhtä ponchoa, kuten Jengasta. Pitää shopata siis lisää lankaa. Sitä odotellessa aloitin sinikirjavasta Jengasta kolmatta ponchoa (lahjojen saajien värimieltymykset on selvitetty tarkkaan etukäteen! :).

PA060022.jpg

Tarkoitus oli tehdä lahjoiksi myös pari salomoninsolmuhuivia, mutta jos onnistun rosee-pitsissä, taidan tehdä huivit siitä...